Uutiset

Winter Assembly 2019 – raportti

On tullut aika päättää tavoitteet. Valmentajamme Tompan ohjaaman keskustelun jälkeen lopputulema on saatu määriteltyä – Joukkue asettaa viralliseksi Winter Assembly 2019 tavoitteekseen päästä playoff peleihin. Käytännössä tämä tarkoittaa siis alkugroupeista jatkoon pääsyä. Aikataulu on tiukka – aikaa Winter Assembly BYOC -turnaukseen on noin 1.5kk. Turnaukseen tarvitaan vähintään neljän kartan pooli,…

read more

Pesäpalloa ja Counter-Strikeä!

Syyskuussa 2018 joukkue oli haastavassa tilanteessa – olimme ilmoittautuneet Gyostage laneille kun yksi joukkueen sen aikaisista pelaajista ilmoitti kiinnostuksensa pelaamiseen lopahtaneen. Lanien peruminen ei ollut vaihtoehto, joten oli lähdettävä kalastelemaan tuuraushenkistä pelaajaa jostain. Kuin taikaiskusta Gyostagen discord -kanavalla oli hahmo, joka etsi itselleen joukkuetta. “Pitkään yritin kavereista kasata tiimiä Gyostage…

read more

Jämsän Paintball CS:GO mukaan Jyväskylän Yliopiston CS:GO näytösturnaukseen yhdessä SuperJymyn kanssa!

Jyväskylän yliopisto järjestää 21-23.11 seminaarin aiheella: Seminaari e-urheilun, fantasialiigojen ja liikuntapelien tutkimuksesta. Seminaari on kansainvälinen tapahtuma, johon saapuu puhujia ympäri maailman. Seminaarin yhteydessä järjestetään 21.11 klo 14.00 yhteistyössä Jesse Ry:n kanssa myös näytösluontoinen CS:GO turnaus, johon myös Jämsän Paintball CS:GO on kutsuttu. Turnauksesta tulee todellinen tason mittaus useammallekin joukkueelle, sillä…

read more

Toni “toNppa” Luhtapuro Jämsän Paintball CS:GO:n valmentajaksi!

Jämsän Paintball CS:GO julkistaa alkavan talven kovimman yhteistyökuvion: Jatkossa joukkueen valmennuksesta ja treeniohjelmasta vastaa kovan luokan ammattilainen ja CS-valmentajalegenda suoraan Suomen huipulta: Toni “toNppa” Luhtapuro. “Olen erittäin tyytyväinen, että pääsen jälleen työskentelemään nuorten parissa. Suomesta on paljolti puuttunut järjestelmällinen nuoristotyö CS:GO:n parissa, joten on mukava olla osa tällaista projektia. Joukkueen…

read more

Tervetuloa joukkueeseen Trappi!

Jämsän Paintball CS:GO:n pelaajahaku on vihdoin saatu päätökseen. Prosessi oli pitkä ja haasteellinen, sillä emme halunneet ottaa joukkueeseen pelaajaa hätiköiden vaan rauhassa ja ajatuksen kanssa. Vakavia hakemuksia tuli kaikkiaan noin 10 kpl. Kaikkiaan kiinnostuneita oli yhteensä ehkä noin 25 kpl. Lopulta monien vaiheiden jälkeen viidenneksi pelaajaksi valikoitui Henri “Trappi” Leskinen….

read more

Protesti ottelusta Robotkillerz vs JPB ja FEL:n ratkaisu protestiin

Teimme virallisen otteluprotestin 7.10.2018 olleesta Robotkillerz vs Jämsän Paintball CS:GO FEL:n CS-haastajaliigan ottelusta, jossa meitä kohtaa esitettiin epäurheiljamaista kielenkäyttöä. Tänään protestiin saatiin ratkaisu. Tässä protestin ratkaisun koonti kopioituna suoraan saamastamme päätöksestä: “Protesti ottelusta 8749 R0BOTKILLERZ vs. Jämsän Paintball CS:GO on käsitelty FELin tuomariston toimesta. Päätös: Toistuvan epäeurheilijamaisen käytöksen takia R0BOTKILLERZ…

read more

Kiitos Contribyte!

Kiitos Contribyte tästä mainiosta yhteistyöstä ja tuesta! Tsekatkaa mistä on kyse kun raotetaan isompaa kuvaa sermien takaa! Tulevaisuuden huippuja coachaamassa – Contribyte tukee Suomen nuorinta e-urheilu -joukkuetta #csgo #esportsfi #csgofi

read more

Otteluraportti: Jämsän Paintball CS:GO vs Rpeat esports

CS-Haastajaliigan ottelu nro 3 – JPB vs Rpeat esports Etukäteen tiedettiin, että vastaan tulee kova porukka. Rpeat oli keväällä mukana liigakarsinnoissa eikä rosteri siitä paljoa vaikuttanut muuttuneen, joten onnistumisia vaadittaisiin, jotta peli meille kääntyisi. Ensimmäisenä karttana pelasimme Infernon terroristipuolella, jossa pistoolirundilla hoidimme saitin 3 vs 2 holdaustilanteen Emil “Herminaattori” Hautasen…

read more