Jämsän Paintballin nuorisokokoonpanon viimeiseksi LAN-turnaukseksi jäi lopulta Gyostage 2019. Koska kaikki meitä seuraavat tietävät jo, että käytännössä joukkue hajosi tuon turnaukseen jälkeen, niin lienee turhaa kauhean paljon käyttää aikaa itse turnauksen läpikäymiseen. Hävisimme kaikki oleelliset alkusarjan pelit ja tulosten valossa se meni vain yksinkertaisesti penkin alle. Siksipä korvaamme varsinaisen perinteisen laniraportin “Lessons learned 2018-2019” raportilla.
Joukkuetta tukemassa:- Sinä hyödyt siitä mitä Jimm's tietää!
Mitkä kaikki seikat vaikuttivat siihen, että asiat ajautuivat lopulta hajoamispisteeseen? Tämän tekstin tarkoitus ei ole etsiä syyllisiä tai edes millään muotoa nimetä henkilöitä vaan enempikin avoimesti todeta mitä ja millaisia asioita tapahtui. Joukkueen pelaajat saattavat tunnistaa itsensä joistain maininnoista ja muut joutuvat arvailemaan. Hyvä niin. Joukkueet jotka jatkossa toimivat samalla saralla voivat yrittää oppia näistä asioista jotain – mielellään jo etukäteen niin ei toivottavasti tarvitse hakata päätä samaan puuhun. Näin jälkikäteen ajatellen asiat ja joukkueen hajoaminen kulminoituivat kolmeen pääkohtaan:
- Tasoerot pelaajien välillä
- Henkilöiden väliset kemiat
- Pelaaminen ja siihen liittyvät asiat, puhuminen ja sosiaaliset haasteet
Ensimmäisenä puhutaan hieman tasoeroista: Kun joukkue kasattiin alkuvuodesta 2018 olivat pelaajat vielä oikeasti todella raakileita – Vaikka matchmaking rank ei sinänsä kerro mitään niin hämärät muistikuvat kertovat että pelaajat olivat karkeasti DMG tasolla. Jollain oli Faceit -tili, jollain ei. Tätä taustaa vasten kun asiaa ajattelee niin pelaajien kehitys on ollut todella huimaa. Jotta kehityksestä jää oikea kuva niin tällä hetkellä ainakin osa pelaajista on Faceit -tasolla 10. Kehityksestä luonnollisesti seuraa myös se, että pelaajat kehittyvät eri tahtiin riippuen omista harjoitusmetodeistaan, käytetystä ajasta yms. asioista. Joukkueen loppuvaiheissa tilanne oli sen kaltainen, että osalla pelaajista meni hermo toisten pelaajien huonompaan suoriutumiseen. Tyypillisestihän tilanne etenee niin, että ensimmäisenä hermostuu porukan omasta mielestään paremmin pelaava osuus. He kokevat, että pärjäisivät paremmin ehkä joidenkin muiden kuin nykyjoukkueen pelaajien kanssa. Huonommin suoriutuvat puolestaan saattavat kokea, että roikkuvat joukkueen mukana ja jossain määrin voivat hävetäkin omaa suoriutumistaan. Tämän kaltaiset tilanteet ovat tietysti joukkueelle ja sen erityisesti yhteishengelle valtava haaste. Yksinkertaista ratkaisua ei oikeastaan ole – tai ainakaan se ei ole kovinkaan miellyttävä. Joukkue voi aina vaihtaa pelaajia, mutta meidän ideologiassamme siihen ei haluttu kovinkaan keveästi lähteä. Tilanteen kehityttyä riittävän kauan lopulta pankki räjähti omaan mahdottomuuteensa ja yksittäinen pelaaja ilmoitti, että haluaa lähteä toisille vesille. Yhtenä osana joukkueen lopullista hajoamista on tästä alkanut ketjureaktio.
Toinen asia miltä joukkueurheilussa ei voi välttyä ovat henkilöiden tai eri sidosryhmien väliset erimielisyydet. “Inside Ence” dokumentissa kokenut valmentaja Ville Nieminen totesi: sun täytyy sietää pelikavereita. Tämä on mitä enimmässä määrin totta. Pelikavereiden sietäminen on helppoa silloin kun peli sujuu, mutta pelaajan todellinen minä tulee esiin vasta kun tulokset sakkaavat ja tiimikaverit tekevät huonoja ratkaisuja. CS-pelaajan yksi haaste onkin löytää enemmän kehityskohteita ja vikoja itsestään kuin tiimikavereista. Aiemminkin on todettu, että jokaisen pelaajan pitäisi oman CS-uransa alussa saada peili johon tiukasti tuijottaa. Tappioputken myötä mitataan joukkuehenkeä ja yksittäisen pelaajien stressinsietokykyä. Kun mikä tahansa joukkue toimii pitkään yhdessä pelaajien välille kehittyy tietynlaisia jännitteitä sekä hyvässä, että pahassa. Joukkueessamme oli silloin tällöin selkeästi näkyviä henkilöristiriitoja, joita ratkottiin välillä pelaajien kesken ja välillä isommissa ryhmissä. Pieniä räjähtelyitä tulee varmasti jokaisessa joukkueessa ellei lähes varmasti myös joka pelissä, mutta kyse onkin siitä kuinka ne käsitellään ja miten asioiden selvittelyn jälkeen jatketaan eteenpäin. Tärkeää on, että asioista puhutaan. Jos asioista ei puhuta suoraan ja niiden oikeilla nimillä niin enemmin tai myöhemmin jonkun säkki täyttyy ja koko paska räjähtää ulos kerralla. Näissä asioissa jokaisella pelaajalla cs-skenessä on varmasti kasvun paikkaa – osa meistä on luonteeltaan räjähtävämpiä ja osa vähemmän räjähtäviä, mutta asenne omaa ja muiden tekemistä kohtaan ratkaisee. Voihan sen kysyä näinkin: Montako pelaajaa tiedät, jotka pelaavat paremmin kun kylkeen antaa vähän sanallista puukkoa kesken pelin? Usein kyse ei ole edes suoraan sanoista vaan kommunikaatio on paljon muutakin kuin sanoja: se on myös äänenpainoja, tuhinoita, yms. vastaavia asioita. Tulevaisuuden joukkueet: vaalikaa joukkuehenkeä ja tehkää kaikkenne sen eteen.
Joukkuetta tukemassa: - Contribyte - Tulevaisuuden huippuja coachaamassa
Kolmas asia: CS:GO:n harrastaminen tosissaan joukkueessa on hirvittävän paljon myös muuta kuin itse varsinaista pelaamista. On tiimikuvioiden suunnittelua, tiimipalavereita, aikataulutusta, mahdollista promoa/mainostusta ja tylsää hinkkaamista erilaisten taktiikoiden kuivajuoksujen myötä. Edes kaikki puhdas harjoittelukaan ei aina vaan ole kivaa kun sitä tehdään riittävästi. Me treenasimme joukkueella 4-5 kertaa viikossa n. 3,5h / treeni. Viikossa siitä tulee 14 – 17,5h. Tämän päälle sitten oma henkilökohtainen treeni ja mahdolliset pelit. Siinä ei paljon muuta harrasteta koulun tai mahdollisen työn lisäksi. Tämän kuluttavuuden todellisuuden paljastuminen ja siinä jaksaminen vaatii hetkittäin kanttia. Jaksamiseen auttaa, että kunnossa ovat ravinto, uni, liikunta ja muut sosiaaliset kontaktit. Elämä ei ole eikä koskaan tule olemaan pelkkää Counter-Strikeä. Keep that in mind.
Yksi osa-alue, joka meillä nousi erityisen tärkeäksi ja samalla myös haasteeksi oli pelilliset ideat ja niiden esiintuomiseen vaadittava tekeminen. Sama suomeksi olisi jotakuinkin: ideoi, puhu ja johda. Joukkue, jossa vain osa pelaajista puhuu ja ideoi treeneissä tahi peleissä päätyy joko burnoutiin tai hajoamiseen. Meillä tapahtuivat jossain muodossaan molemmat – burnoutista selvittiin yhden pelaajan kohdalla ainakin kerran. Useampia oli varmaan lähellä. Joukkueen kannalta on hyvä kiinnittää paljon huomiota sosiaalisiin taitoihin ja tätä puolta meidän olisi pitänyt enemmänkin harjoituttaa ja opettaa. Puhuminen on avain onneen ja sitä voi oppia kunhan asenne on kohdallaan.
Meidän matkamme tällä rosterilla oli tällainen ja tämä on yhden aikakauden loppu. Uusia seikkailuja lienee luvassa. Oikeastaan organisaation puolelta emme voi olla millään muotoa pettyneitä. Saavutimme hienoja asioita. Voitimme ja hävisimme – kasvoimme ja kehityimme. Yksilöinä pelaajat kehittyivät huimasti. Pelaajat lentävät nyt kuka minnekin – kohti uusia haasteita. Tiedämme, että olemme pystyneet opettamaan heille monia asioita, jotka hyödyttävät heitä tulevaisuuden joukkueissa. On tietysti pelaajista ja heidän työnteon motivaatiostaan kiinni miltä heidän tulevaisuutensa tulee näyttämään, mutta uskomme, että näitä pelaajia tullaan näkemään vielä tulevina vuosina ammattilaistasolla.